maanantai 9. maaliskuuta 2009

Aika menee niin nopeaan..

..ja paljon tapahtuu, ettei kaikkea ehdi mitenkään raportoida. Pennut ovat nyt 6 viikon ikäisiä. Ne ovat saaneet jo mikrosirutkin. Eläinlääkärikäynti sujui ihan mukavasti. Kaikki olivat reippaita, kuten yleensäkin :) Ruoka on maittanut koko ajan vaan paremmin. Nyt jauhelihan määrä on ruuassa jo aika pieni. Nappulaa suurimmaksi osaksi.

Lauantaina kävi Jätkä-isä kylässä. Se oli tosi kiinnostunut pennuista. Ei osoittanut minkäänlaista vihamielisyyttä :) Sunnuntaina pentuset pääsivät ekaa kertaa ulkoilemaan, kun aurinko paistoi. Mentiin Muurameen vanhempieni pihalle. Kaikki tutkivat innolla lunta, moikkailivat ihmisiä ja repivät risuja puskasta ;) Ei nuo sitten osaa vierastaa mitään!


Vielä ulkoilun jälkeen illalla tuli meillä käymään tokokouluttajamme Sami. Kokeiltiin vähän tehdä kosketuskeppitreeniä pennuille. Aitauksessa oli vain minä, pentu, kosketuskeppi ja ruutta, mistä pentu sai namia suuhunsa. Kaikki muu mielenkiintoinen oli poistettu. Nenäkosketuksesta keppiin sai sitten namia ruutasta. Kaikki tekivät kaksi minuutin mittaista "treeniä". Möhkis oli aika haka ensimmäisellä kerralla. Se kosketti keppiä tosi tiheään tahtiin. Toisella kerralla maassa lojuvat naminpalat häiritsivät suoritusta, joten otimme vielä kolmannen yrityksen. Se taisi olla pennulle vähän liikaa, nimittäin Möhkis tahtoi jo ulos aitauksesta :D Pontso ei ensin oikein tajunnut namin perään, mutta toinen suoritus oli jo oikein mallikas. Poikia taas kiinnosti ekalla kerralla vaan aitauksen ympäri juokseminen ja kaltereiden pureminen. Toisella kerralla saatiin molemmille jo ihan hyviä suorituksia aikaan.

Aika jännää oli kyllä tehdä kosketuskeppiharjoitusta noin pienten pentujen kanssa. Suurin vaikeus oli saada palkka pennun suuhun tarpeeksi nopeasti. Niillä kun ei ollut vielä niin suurta mielenkiintoa namia kohtaan. Mutta mielenkiintoinen kokeilu silti :)

Tässä vielä kuvia lauantailta:



Achanthus Lady GoGo (Pontso)


Achanthus Doris Day (Möhkis)


Achanthus Wild Bill (Poitsu)


Achanthus Macho Man (Macho)


Kameran hihna on tosi kiinnostava


Jätkä ja Möhkis


Jätkä ja Macho


Isä ja poika - kuin kaksi marjaa?


Jäbä ja Macho vielä kerran



Jasu ja Jätkä vauhdissa :D


Pinkomista lintutornilla


Jätkä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti